pelko

Päiviä laskiessa ei ehdi oikein keskittyä mihinkään, mutta en kyllä tiedä, mihin mä keskittyisinkään täällä. Kaikki tuntuu turhalta, koska mähän en kohta enää ole täällä. Vähän kuin olisin kuolemansairas. Mutta en todellakaan, päinvastoin. Kaupungilla kiertelyssä ei ole mieltä, koska mä en tarvitse Suomessa ollessa enää mitään uutta. Enkä mä haluaisi hirveästi ostella jätskejä tai käydä kahvilla, koska silloin se raha on jo käytetty, kun mä pääsen Espanjaan ja haluan mä sielläkin tehdä asioita.

Kaikki sanoo, että olen varmaan innoissani. Olen mä, super innoissani, mutta samalla mua pelottaa ihan sikana. Tai ei ehkä pelota pelota, mutta you get the point. Mä odotan sitä, että voi taas käyttää sortseja, sitä että aurinko paistaa, eikä tarvii ulos mennessä miettiä, että meneekö mun kengät satteessa pilalle. Ne jutut merkitsee mulle ihan tosi paljon. Näitä elämän tärkeitä asioita.;) Mutta vaikka mä Málagassa oon kuukauden aiemmin asustellutkin, on se kuitenkin vielä melko tuntematon paikka mulle, eikä mulla ole edes yhtään oman ikäistä kaveria siellä. Oon vähän hermoillutkin sitä, että tutustunko mä siellä kehenkään, mutta miksi en tutustuisi. Ja näin sisäinen pieni ääneni on taas hiljennetty!

 

Mä myös mietin, että mikä merkitys niillä asioilla on, mitä nyt teen ennen mun lähtöä. Ja niillä ihmisillä, joita mä tapaan. Ei ne välttämättä kuulu mun elämään enää kun mä oon jo lähtenyt tai sitten kun mä tuun takaisin.

Mulla on pyöriny mielessä yks juttu, mikä mulle kerran sanottiin, kun olin yksin lähdössä viettämään juhannusta viiden pariskunnan kanssa. "Kun sä oikeesti rakastut, ne on kaikki muut jo eronneet." Mä tiedän, että se on totta, mulla on ihan oma aika sille ja se on kyllä tulossa. Niin kuin niiden muidenkin ajat. Tähän on vaan nuoruutta.

Mietin jo vähän sitäkin, että mihin jatkan matkaa Espanjan jälkeen. Mä olin mun lukio-luokan kanssa Lissabonissa puolitoista vuotta sitten ja rakastuin head over heels siihen kaupunkiin. Musta se oli niin kaunis kaupunki! Ja jotenkin pieni kylä isossa kaupungissa. Kuulostaa ehkä vähän tyhmältä, sillä mehän oltiin siellä vaan viis päivää, mitä siinä ajassa nyt näkee. Mutta on mun kokemuksessa kuitenkin joku totuuden jyvänen pakko olla. Mainion aasin sillan kautta siis siihen seikkaan, että haluaisin tulevaissudessa mahdollisesti opiskella siellä. Selailin jo Lissabonin yliopiston nettisivujakin ja vaikuttaa kyllä niin kivalta ainakin näin ensi näkemältä! Äiti ei tykännyt mun ideasta lähteä ihan vieraaseen paikkaan ilman yhden yhtä kontaktia. Mutta kyllä se äityliinikin vielä ajatukseen ehtii tottua.

Kuvat taas from weheartit.