keskiviikko 9. marraskuuta 2011

musta enkeli vei päivänsankarin

Mä olin  vähän aikaa Malaca Instituto -nimisessä koulussa täällä ja tykkäsin ihan sikana! Koululla on omat kirjat, jotka vaihtuu aina viikon välein kun vaihtaa tasolta toiselle. Aika monet on siellä koulussa ihan super monta viikkoa, vaikka se maksaa ihan toosi paljon. Tutustuin siel paremmin kahteen tyttöön ja yhteen poikaan, joiden kanssa hengailin aika paljon koulun jälkeenkin ja käytiin yhessä syömässä ja tehtiin muita juttuja. Tä valitettavasti on nyt nähtävissä mun rahavaroissani pienenä vajeena, mut ei haittaa!:) Yhtenä sunnuntaina lähdin mun lempparipojan, Fabianin kanssa Gibraltarille. Muut oli vielä nukkumassa, kun mä lähdin aikaisin aamulla bussipysäkille. En ollut ihan varma tästä suunnitelmasta, koska en tuntenut mun matkaseuraani kovin hyvin ja meidän sopimiset oli aika epämääräisiä. Yheksältä Fabian kuitenkin odotti mua bussipysäkillä ja matkan ensimmäinen haaste oli takana! Ennen seuraavan bussin lähtöä bussiasemalta käytiin aamupalalla vieressä olevalla juna-asemalla ja yhdeltätoista hypättiin La Linea de la Concepcioniin menevään linja-autoon. Sateinen ja harmaa matka meidän määränpäähän kesti ehkä noin kaks tuntia, ja bussiasemalta käveltiin rajalle ja passia näyttämällä sen pääsi ylittämään.


Tein vähän taustatutkimusta ennen Gibraltarille lähtöä, mutta ilmeisesti olin onnistunut välttämään sen tiedon hippusen, että se oikeasti kuuluu Iso-Britannialle ja rajaa ylitettäessä mä koinkin pienen kulttuurisokin. Kaikki oli englanniks ja kaikki oli niiiin englantilaista! Mun matkaseuralaiseni sai kans varmasti osansa tästä mun järkytyksestä mun ihmetellessä aika isosti kaikkea. Se oli kyl aika piristävää kuukauden Espanjassa olon jälkeen ja illalla palasinkin hyvin mielin takaisin omalle puolelle. Puhutaan aina Fabianin kanssa enkkua kahestaan ja yhtäkkiä kaikki ympärillä puhui sitä samaa kieltä ja oma puhuminen alkoi tuntua ihan tyhmältä ja nololta ja ravintolassa tilaaminenkin oli yllättävän vaikeeta sillä kielellä! Mutta vastoinkäymisten kautta voittoon ja kylläisinä lähdettiin jatkamaan matkaamme apinoiden luo. Gibraltarilla on siis sellanen puisto, missä ne apinat elää tavallaan vapaana, mutta niillä on kuitenkin ihmisiä siellä pitämässä niistä huolta. Meillä oli myös sellanen diili Fabsun kanssa, että se hoitaa puhumiset englanniks ja mä taas espanjaks ja kun hän oli kerran kysynyt merimiehiltä neuvoa, löydettiin me apina-paikkaan.

Tälleen ihan sivuseikkana, et piti ylittää tollanen lentokoneitten kiitorata tos rajan tuntumassa..:D






























Virallinen raha Gibraltarilla on tietysti punta ja mun maksaessa pankkikortilla sisäänpääsyn vaatima summa, ei mulla ollut hajuakaan, kuinka monta euroa mun tililtä lähti. Pikkusen jonottelun jälkeen päästiin sellaseen kaapelin varassa roikkuvaan kopperoon ja matkattiin ylös apinoiden luo. Fabian oli iha super innoissaan monkeysta ja juoksenteli kuvailemassa niitä ja maisemia, mitkä oli sieltä korkeelta aika huikeet. Mulla loppu kamerasta akku aika nopeesti, joten odottelen et tä matkan fiksumpi osapuoli sais lähetettyä mulle niitä kuvia.

Tä samainen fiksu osapuoli halus mut samaan kuvaan hyvin pelottavan apsun kanssa ja pienen suostuttelun jälkeen mähän menin. Ja tein virheen, josta mua monesti oltiin varoiteltu, eli laskin mun laukun maahan. Mun ystäväni, apina lähti laukkua kohti ryöväys-aikeissa ja mä sain sen napattua ensin käteeni, mut apina saikin napattua mun käden! Siitä sit mun kirkasun saattelemana muutama mun ikänen tyyppi tuli kysyy että mitä tapahtu ja niiden neuvojen mukasesti mentiin näyttää sitä haavaa ja työntekijä ohjaski meidät suoraan alas menevään kopperoon. Siellä toinen työntekijä sano että ainakaan sen vuoron aikana en tuu kuolemaan ja meiät vietiin tien toiselle puolelle paloasemalle.

A-pi-na or-kes-te-ri

Hieman dramaattista kyllä, mut meidät vietiin paloasemalta sairaalaan ambulanssilla. Vannotin Fabsua olemaan koko ajan mun kanssa ja hyvin sen olikin ja huolestuneena kyseli että mitä tapahtuu mun naureskellessa vieressä.  Uudelleen puhdistamisen ja jonkun lappusen täyttelyn jälkeen laittoi sairaanhoitaja vielä siteen haavavn päälle ja päästiin jatkamaan seikkailuamme. Ei ollut sairaala-reissu ihan päällimäisenä mielessä ku aamulla nousin mun pehmoisesta sängystäni! Mä en halunnut jostain kumman syystä mennä takaisin apinoiden haukattavaks joten päätettiin ottaa bussi naapuruston eteläisimmälle pisteelle, Europa Pointille. Bussimatka oli molempiin suuntiin tietenkin ilmanen bussikuskin synttäreiden kunniaks!

Lopulta ehittiin kuin ehittiinkin bussiasemalle ennen bussin lähtöä. Bussimatkast ei sen enempää kuin et se oli pitkä ja väsyttävä! :D

Oon nyt kirjotellu tätä postausta pitkin päivää, ja nyt vihdoinkin kello 21.25 saan tän valmiiksi. Pienet hurraa-huudot sille, hurraa ja aamen!

Kuvat Googlen kuvahausta!

Lukijat