tiistai 27. joulukuuta 2011

mucho tiempo sin verte

Joulu on ollut tosi ihana ja kaapissa on vielä hapankorppuja.:) Meillä on ollut joulun aikana muutamia vieraitakin joulupöydässä, tänään meidän jouluaattona tullut ruotsalainen vieras lähti kotiin ja eilen Tonin kaverikin oli tyttöystävänsä ja pienen vauvan kanssa myös syömässä. Toisen joulupäivän iltana istuin ruokasalissa Kirstin ja Leifin kanssa kuuntelemassa niiden kertomia tarinoita ja välillä olin kuolla nauruun tuolissani! Pystyin niin näkemään mielessäni ruotsalaiset seisomassa rivissä kaksi tuntia kenenkään kysymättä, miksi siinä seistään. Ruotsalaiset ovat kuulemma tyhmiä.:D

Jouluaattona soitin myös Suomeen, missä mun vanhemmat ja sisko sekä toiset isovanhemmat oli viettämässä joulua mun kummeilla. Mamma alkoi nopeasti itkeä, mun äänen puhelimessa kuullessaan. Eräs nimeltä mainitsematon kummitäti taas pyysi blogiin lisää kuvia, eli tässä niitä huimat kaksi kappaletta taas on!;) Tä ylempi kuva on jo ehkä yli viikon takainen auringon lasku mun huoneen ikkunasta. Ei tee hirveesti mieli valittaa asuinpaikasta kun joinain selkeinä iltoina voi ikkunastaan nähdä Afrikan rannikon ja Gibraltarin muotoisen möhkäleen horisontissa. Kuin ihanaa! Tässä kuvassa ne ei kuitenkaan näy, vaan toi viimeinenkin maaksi luokiteltava osanen tuolla on vain Torremolinos, Fuengirolaa ei meiltä edes näy. Mutta kuvitelkaa!


Alemmassa päästään taas vähän jouluisempiin tunnelmiin. Leikittiin Eilan kanssa yhdestä paketista paljastuneella Playmobil-maatilalla.  Eläimet kävi paseolla ja ihmisetkin tuli ratsastaen mukaan. Mä olin ihmiset, Eila eläimet.:D

Huomaa hiiri jonon jatkona!

Kerään nyt itseni tästä lattialta läppäriin liimaantuneena ja lähden ulkoiluttamaan uutta kummien lahjarahoilla ostamaani takkia!:) Aika hurjaa muuten, mun vanhasta koulusta oli irronnut Turussa katto!

torstai 15. joulukuuta 2011

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

kuvia.

Mulla ei oo nyt fiilistä kirjotella, mut ajattelin kuitenkin piristää teidän päiviänne vanhoilla kuvilla joita ette oo ennen nähny!:)


Tä ei nyt ollut ainoa kerta kun olin syömässä tätä brownie-ihanuutta, mutta tässä nyt havainnoillistava kuva mun ja Essin jälkkäri-annoksesta. Oltiin syömässä yhessä mun lemppari paikassa, jossa on söpö tarjoilija-poika töissä. Mut kohtasin ongelman, koska siellä oli joku vielä söpömpi poika myös sillon töissä niin mulla on nyt pieni kriisi päällä.


Nä kuvat (jos näitä täl laadulla voi nyt kuviksi edes sanoa...) ei todellakaan mee aikajärjestyksessä, koska tä on Fabianin-saattamis reissulta sata vuotta sitten. Metro-tunnelista, hyvin jännittävää.


Myös ylläoleva kuva on yhdeltä mun lentokenttä-retkeltäni, mutta tällä kertaa olin vaan saattamassa Pauliinaa Suomeen lähtevään koneeseen. Burger Kingin ikkunoista.;D


Tänä kauniina päivänä mä kiipesin itsekseni Gibralfaro-linnalle ja mäen (vuoren) toista rinnettä tepsuttelin takaisin tasaiselle maalle. Voin kyl kertoa et olin ton kiipeemisen aikana aika epäätoivonen kun en edes tienny että koska se tulis loppumaan!


Jaaa katedraali yöllä, en ees muista koska oon tän taiteellistakin taiteellisemman kuvan ottanut.

Psst! Haluaisin kans kuulla teidän kuulumisia, ketkä täällä käytte lueskelemassa! Kommenttiboksiin tarinoita siis!;)

tiistai 13. joulukuuta 2011

mujeres y hombres y viceversa

Kun Cristina äsken lähti, se vannotti mut kattomaan tän päivän Mujeres y Hombres y Viceversan Tän päivän jakso on finaali ja kohta selviää kenet monista tytöistä Ferchu valitsee. Ohjelman idea ei nyt ihan aukene teille varmaan näistä lauseista, mutta ei varmaan aukenis tän enempää vaikka alkaisin selittämmän, koska tä on aika moni mutkanen kuvio. Mutta tä on lähes yhtä pakollinen päivittäinen juttu mulle kuin Salkkarit Suomessa. Näin jännittävää mun elämäni täällä siis on! :D



Vielä 30 jännittävää minuuttia!

hot like mexico


Tänään mä sain jo toisen pakettisen mun rakkailta kummeilta ja serkuilta. Suomalainen suklaa parka oli joutunut kokemaan kovia matkustaessaan ja perille päästyä laitoin sen heti jääkaappiin elpymään. Fazerilta se jokatapauksessa maistui, super kiitos siitä!<3 Oon varmaan unohtanut kiittää, mutta myös joulukalenteri on tullut perille ja ollaan availtu sitä välillä Eilan kanssa yhessä täällä.;)

Essi mulle vähän huomautti tästä mun hitaasta päivitys-tahdista täällä käydessään, mutta latasin jo yhet kuvat varastoon ja huomenna voisin jotain tekstiä niiden kaveriksi kirjotella.

Hyvää myöhäistä toista (?) adventtia!

Lukijat