tiistai 27. joulukuuta 2011

mucho tiempo sin verte

Joulu on ollut tosi ihana ja kaapissa on vielä hapankorppuja.:) Meillä on ollut joulun aikana muutamia vieraitakin joulupöydässä, tänään meidän jouluaattona tullut ruotsalainen vieras lähti kotiin ja eilen Tonin kaverikin oli tyttöystävänsä ja pienen vauvan kanssa myös syömässä. Toisen joulupäivän iltana istuin ruokasalissa Kirstin ja Leifin kanssa kuuntelemassa niiden kertomia tarinoita ja välillä olin kuolla nauruun tuolissani! Pystyin niin näkemään mielessäni ruotsalaiset seisomassa rivissä kaksi tuntia kenenkään kysymättä, miksi siinä seistään. Ruotsalaiset ovat kuulemma tyhmiä.:D

Jouluaattona soitin myös Suomeen, missä mun vanhemmat ja sisko sekä toiset isovanhemmat oli viettämässä joulua mun kummeilla. Mamma alkoi nopeasti itkeä, mun äänen puhelimessa kuullessaan. Eräs nimeltä mainitsematon kummitäti taas pyysi blogiin lisää kuvia, eli tässä niitä huimat kaksi kappaletta taas on!;) Tä ylempi kuva on jo ehkä yli viikon takainen auringon lasku mun huoneen ikkunasta. Ei tee hirveesti mieli valittaa asuinpaikasta kun joinain selkeinä iltoina voi ikkunastaan nähdä Afrikan rannikon ja Gibraltarin muotoisen möhkäleen horisontissa. Kuin ihanaa! Tässä kuvassa ne ei kuitenkaan näy, vaan toi viimeinenkin maaksi luokiteltava osanen tuolla on vain Torremolinos, Fuengirolaa ei meiltä edes näy. Mutta kuvitelkaa!


Alemmassa päästään taas vähän jouluisempiin tunnelmiin. Leikittiin Eilan kanssa yhdestä paketista paljastuneella Playmobil-maatilalla.  Eläimet kävi paseolla ja ihmisetkin tuli ratsastaen mukaan. Mä olin ihmiset, Eila eläimet.:D

Huomaa hiiri jonon jatkona!

Kerään nyt itseni tästä lattialta läppäriin liimaantuneena ja lähden ulkoiluttamaan uutta kummien lahjarahoilla ostamaani takkia!:) Aika hurjaa muuten, mun vanhasta koulusta oli irronnut Turussa katto!

torstai 15. joulukuuta 2011

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

kuvia.

Mulla ei oo nyt fiilistä kirjotella, mut ajattelin kuitenkin piristää teidän päiviänne vanhoilla kuvilla joita ette oo ennen nähny!:)


Tä ei nyt ollut ainoa kerta kun olin syömässä tätä brownie-ihanuutta, mutta tässä nyt havainnoillistava kuva mun ja Essin jälkkäri-annoksesta. Oltiin syömässä yhessä mun lemppari paikassa, jossa on söpö tarjoilija-poika töissä. Mut kohtasin ongelman, koska siellä oli joku vielä söpömpi poika myös sillon töissä niin mulla on nyt pieni kriisi päällä.


Nä kuvat (jos näitä täl laadulla voi nyt kuviksi edes sanoa...) ei todellakaan mee aikajärjestyksessä, koska tä on Fabianin-saattamis reissulta sata vuotta sitten. Metro-tunnelista, hyvin jännittävää.


Myös ylläoleva kuva on yhdeltä mun lentokenttä-retkeltäni, mutta tällä kertaa olin vaan saattamassa Pauliinaa Suomeen lähtevään koneeseen. Burger Kingin ikkunoista.;D


Tänä kauniina päivänä mä kiipesin itsekseni Gibralfaro-linnalle ja mäen (vuoren) toista rinnettä tepsuttelin takaisin tasaiselle maalle. Voin kyl kertoa et olin ton kiipeemisen aikana aika epäätoivonen kun en edes tienny että koska se tulis loppumaan!


Jaaa katedraali yöllä, en ees muista koska oon tän taiteellistakin taiteellisemman kuvan ottanut.

Psst! Haluaisin kans kuulla teidän kuulumisia, ketkä täällä käytte lueskelemassa! Kommenttiboksiin tarinoita siis!;)

tiistai 13. joulukuuta 2011

mujeres y hombres y viceversa

Kun Cristina äsken lähti, se vannotti mut kattomaan tän päivän Mujeres y Hombres y Viceversan Tän päivän jakso on finaali ja kohta selviää kenet monista tytöistä Ferchu valitsee. Ohjelman idea ei nyt ihan aukene teille varmaan näistä lauseista, mutta ei varmaan aukenis tän enempää vaikka alkaisin selittämmän, koska tä on aika moni mutkanen kuvio. Mutta tä on lähes yhtä pakollinen päivittäinen juttu mulle kuin Salkkarit Suomessa. Näin jännittävää mun elämäni täällä siis on! :D



Vielä 30 jännittävää minuuttia!

hot like mexico


Tänään mä sain jo toisen pakettisen mun rakkailta kummeilta ja serkuilta. Suomalainen suklaa parka oli joutunut kokemaan kovia matkustaessaan ja perille päästyä laitoin sen heti jääkaappiin elpymään. Fazerilta se jokatapauksessa maistui, super kiitos siitä!<3 Oon varmaan unohtanut kiittää, mutta myös joulukalenteri on tullut perille ja ollaan availtu sitä välillä Eilan kanssa yhessä täällä.;)

Essi mulle vähän huomautti tästä mun hitaasta päivitys-tahdista täällä käydessään, mutta latasin jo yhet kuvat varastoon ja huomenna voisin jotain tekstiä niiden kaveriksi kirjotella.

Hyvää myöhäistä toista (?) adventtia!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

musta enkeli vei päivänsankarin

Mä olin  vähän aikaa Malaca Instituto -nimisessä koulussa täällä ja tykkäsin ihan sikana! Koululla on omat kirjat, jotka vaihtuu aina viikon välein kun vaihtaa tasolta toiselle. Aika monet on siellä koulussa ihan super monta viikkoa, vaikka se maksaa ihan toosi paljon. Tutustuin siel paremmin kahteen tyttöön ja yhteen poikaan, joiden kanssa hengailin aika paljon koulun jälkeenkin ja käytiin yhessä syömässä ja tehtiin muita juttuja. Tä valitettavasti on nyt nähtävissä mun rahavaroissani pienenä vajeena, mut ei haittaa!:) Yhtenä sunnuntaina lähdin mun lempparipojan, Fabianin kanssa Gibraltarille. Muut oli vielä nukkumassa, kun mä lähdin aikaisin aamulla bussipysäkille. En ollut ihan varma tästä suunnitelmasta, koska en tuntenut mun matkaseuraani kovin hyvin ja meidän sopimiset oli aika epämääräisiä. Yheksältä Fabian kuitenkin odotti mua bussipysäkillä ja matkan ensimmäinen haaste oli takana! Ennen seuraavan bussin lähtöä bussiasemalta käytiin aamupalalla vieressä olevalla juna-asemalla ja yhdeltätoista hypättiin La Linea de la Concepcioniin menevään linja-autoon. Sateinen ja harmaa matka meidän määränpäähän kesti ehkä noin kaks tuntia, ja bussiasemalta käveltiin rajalle ja passia näyttämällä sen pääsi ylittämään.


Tein vähän taustatutkimusta ennen Gibraltarille lähtöä, mutta ilmeisesti olin onnistunut välttämään sen tiedon hippusen, että se oikeasti kuuluu Iso-Britannialle ja rajaa ylitettäessä mä koinkin pienen kulttuurisokin. Kaikki oli englanniks ja kaikki oli niiiin englantilaista! Mun matkaseuralaiseni sai kans varmasti osansa tästä mun järkytyksestä mun ihmetellessä aika isosti kaikkea. Se oli kyl aika piristävää kuukauden Espanjassa olon jälkeen ja illalla palasinkin hyvin mielin takaisin omalle puolelle. Puhutaan aina Fabianin kanssa enkkua kahestaan ja yhtäkkiä kaikki ympärillä puhui sitä samaa kieltä ja oma puhuminen alkoi tuntua ihan tyhmältä ja nololta ja ravintolassa tilaaminenkin oli yllättävän vaikeeta sillä kielellä! Mutta vastoinkäymisten kautta voittoon ja kylläisinä lähdettiin jatkamaan matkaamme apinoiden luo. Gibraltarilla on siis sellanen puisto, missä ne apinat elää tavallaan vapaana, mutta niillä on kuitenkin ihmisiä siellä pitämässä niistä huolta. Meillä oli myös sellanen diili Fabsun kanssa, että se hoitaa puhumiset englanniks ja mä taas espanjaks ja kun hän oli kerran kysynyt merimiehiltä neuvoa, löydettiin me apina-paikkaan.

Tälleen ihan sivuseikkana, et piti ylittää tollanen lentokoneitten kiitorata tos rajan tuntumassa..:D






























Virallinen raha Gibraltarilla on tietysti punta ja mun maksaessa pankkikortilla sisäänpääsyn vaatima summa, ei mulla ollut hajuakaan, kuinka monta euroa mun tililtä lähti. Pikkusen jonottelun jälkeen päästiin sellaseen kaapelin varassa roikkuvaan kopperoon ja matkattiin ylös apinoiden luo. Fabian oli iha super innoissaan monkeysta ja juoksenteli kuvailemassa niitä ja maisemia, mitkä oli sieltä korkeelta aika huikeet. Mulla loppu kamerasta akku aika nopeesti, joten odottelen et tä matkan fiksumpi osapuoli sais lähetettyä mulle niitä kuvia.

Tä samainen fiksu osapuoli halus mut samaan kuvaan hyvin pelottavan apsun kanssa ja pienen suostuttelun jälkeen mähän menin. Ja tein virheen, josta mua monesti oltiin varoiteltu, eli laskin mun laukun maahan. Mun ystäväni, apina lähti laukkua kohti ryöväys-aikeissa ja mä sain sen napattua ensin käteeni, mut apina saikin napattua mun käden! Siitä sit mun kirkasun saattelemana muutama mun ikänen tyyppi tuli kysyy että mitä tapahtu ja niiden neuvojen mukasesti mentiin näyttää sitä haavaa ja työntekijä ohjaski meidät suoraan alas menevään kopperoon. Siellä toinen työntekijä sano että ainakaan sen vuoron aikana en tuu kuolemaan ja meiät vietiin tien toiselle puolelle paloasemalle.

A-pi-na or-kes-te-ri

Hieman dramaattista kyllä, mut meidät vietiin paloasemalta sairaalaan ambulanssilla. Vannotin Fabsua olemaan koko ajan mun kanssa ja hyvin sen olikin ja huolestuneena kyseli että mitä tapahtuu mun naureskellessa vieressä.  Uudelleen puhdistamisen ja jonkun lappusen täyttelyn jälkeen laittoi sairaanhoitaja vielä siteen haavavn päälle ja päästiin jatkamaan seikkailuamme. Ei ollut sairaala-reissu ihan päällimäisenä mielessä ku aamulla nousin mun pehmoisesta sängystäni! Mä en halunnut jostain kumman syystä mennä takaisin apinoiden haukattavaks joten päätettiin ottaa bussi naapuruston eteläisimmälle pisteelle, Europa Pointille. Bussimatka oli molempiin suuntiin tietenkin ilmanen bussikuskin synttäreiden kunniaks!

Lopulta ehittiin kuin ehittiinkin bussiasemalle ennen bussin lähtöä. Bussimatkast ei sen enempää kuin et se oli pitkä ja väsyttävä! :D

Oon nyt kirjotellu tätä postausta pitkin päivää, ja nyt vihdoinkin kello 21.25 saan tän valmiiksi. Pienet hurraa-huudot sille, hurraa ja aamen!

Kuvat Googlen kuvahausta!

lauantai 8. lokakuuta 2011

Täällä mä vaan oon.

Mulla on kaikki hyvin, ei huolta. En oo vaan jaksanu tai tuntenu tarpeelliseks kirjotella.:D Mutta hmm, kouluun meen ens maanantaina ja toivottavasti siellä ois kivoja tyyppejä. Oon kanssa miettiny, että haluisin alottaa jonkun harrastuksen täällä, mutta en vielä ihan tiedä minkä! Selailin yhen tossa lähellä olevan kuntosalin sivuja, mut siel on vaan jotaan pelottavan kuulosia tunteja. Kiinteytystä ja spinnigiä, ajatuskin jo puistattaa. Lisäks siellä olis myös pilatesta, mut musta tuntuu et se ei ois ihan mun juttu. Niin kuin ei myöskään joku miniatyyri-maalaus-hommeli, johon jo itseni kuvittelin.:D

Jotenkin tuntuu että on niin samanlaista ku ennen kun juttelen samojen kaiffareitten kanssa facebookissa joka päivä, eikä tunnu että mä mitenkään kaukana olisin. Mä nyt vaan oon täällä. Tuntuu niin kotosaltakin, etten tiedä miten päin olisin.:D Elämää mun elämä täälläkin vaan on. Vähän oon vielä odottelevissa tunnelmissa ja lähtökuopissa ihmettelemässä ku oon ollu täällä vielä niin vähän aikaa. Kyllä tä tästä kehittyy!

Olin torstaina kai käymässä Fuengirolassa mikkaamassa yhtä suomalaista tyttöä, ketä on siellä au pairina ja oli kyl kivaa käydä vähän muuallakin välillä kun samoissa paikoissa täällä. Se oli niin jännääkin mennä yksin junalla sinne ja tulla takas.:) Takas tullessa mulla oli taas jo sellanen vanha matkamies -olo tietysti.:D Hetken mulla oli siellä tunnelissa sellanen olo että kohta räjähtää joku pommi, mutta ei siellä ees ollu ketään, ni rauhotin itseni aika nopeesti takas. Mun juna oli just menny ku olin saanu mun lipun ostettua automaatista, niin odottelin siellä sit kakskyt minuuttia seuraavaa, mutta nopeesti mulla aika meni mun espanjan kielisen lehteni parissa. Ja junassa taas 50 minuuttia istuttuani olin takas Málagan keskustassa, josta otin sit vielä taksin kotiin. Ja se taksikuski oli vaiks kuin kiva sellanen nuori mies! En tajunnu oikeestaan yhtään mitä se puhu kun sen puhe oli niin nopeeta ja epäselvaa, mut iha hyvin sit onnistuin neuvomaan sen oikeeseen paikkaan. Ja hän oli tosi pahoillaan ku ajoi mun talon ohi ja kysy että eikö varmasti haittaa että kävelen alle sata metriä.:') Jeejee.

Tä tarina taitaa nyt loppua tähän ja mä yritän alkaa nukkua.:) Vi ses!

(Miettisin tänään vähän, että haluisin seuraavaks ehkä mennnä Ruotsiin!;))

torstai 29. syyskuuta 2011

jes.

Tänään mä ainakin oon....

...oppinut, että aina pitää olla nenäliinoja mukana.

...selvittänyt koulun alkamis -kuviot.

...ollut pikkuruisen vauvan kanssa paseolla.


weheartit.com


...tajunnut melkein, mikä Espanjan laissa on pielessä.

...syönyt paellaa raketti-spagetilla(!!).

...ollut vähän väsynyt.

...nauranut epä hauskoille asioille.

...kunteluttanut espanjalaisille Petri Nygårdia.

Näin niinku aluks.

tiistai 27. syyskuuta 2011

27/09/2011

Tulin äsken kaupungilta kotiin ja oon ihan sika väsynyt!  Ihan ekana voisin vähän kuvilla demonstroida tota mun kotimatkaa viimesen kymmenen minuutin osalta. Otin siitä sitten ihan tätä varten kuviakin!

tässä ois toi alamäki, josta just kiipesin.....

ja tonne sit jatkoin!
 Ja sit voisin viel lisätä, et lämpöasteita oli 37 ja mulla oli päällä farkkuleggarit ja musta paita! Hihoja ei paidassa iiihan hirveesti ollu, mut ihan tarpeeks kyllä yhelle tytölle! Huomisen projekti vois olla, et opettelen pukeutumaan oikein.

Mutta siispä siis, voisin aloittaa tän mun retki-tarinani ehkä alusta. Hyppäsin tuolla alhaalla bussiin numero 11 ja osasin aika hyvin siellä käyttäytyäkin vielä! Mun edellis kesän kielikouluni kohdalla bussiin tuli joku saksalais-ryhmä ja kuin kivaa se ois jos ne luuli mua espanjalaiseks! Hoppas! Osasin myös jäädä aika oikealla pysäkillä pois ja pääsin mun määränpäähäni.

Mun kännykän kamera ei oo mikään hirveen hyvä, mutta en kyllä jaksa vaivata päätäni tällä asialla. Leikitään vaikka, että nä kuvat on taiteellisia!;) Huomenna meen tapaamaan yhtä tyttöä keskustaan, ketä on tässä lähellä  kans au pairina, ja voin sit koittaa korjata tätä keskusta-kuvien vajetta. Vaikkei kuvista siis uskoiskaan, ni kävelin siellä aika kauan kaupoissa ja kujilla. Huomenna lisää, niin ku jo sanoin!


Mun kenkä-varastostani täällä puuttu kokonaan korkkari-osasto ja sitä koitinki vähän kohentaa. Yhessä kaupassa oli vaikka kuin kivat tekonahka-kiilakorot, mutta kassalla mulla ei ollu tarpeeks rahaa kortilla. Kunpa ne ois siellä hyllyllä viel huomenna! Kun olin kiertelyni kierrellyt mä päätin vielä hakea mäkistä kokiksen matkaseurakseni bussipysäkille. Tääl on pysäkeillä sellaset taulut missä lukee, kauan seuraavaan bussiin on ja musta se on tosi kivaa, ettei tarvii miettiä et meniks edellinen bussi just ohi.


Enpä nyt oikee tiedä mitä jännittävää mä tästä toisesta bussimatkasta sit kertoisin. Sama puol tuntia kuin toiseenkin suuntaan ja matkan hinta oli huimat 1,20, jos jotain nyt sellanen tieto kiinnostaa.:DD

Tästä viel ehkä sata metriä eteen päin ja oltais siinä kohdassa missä se mun koulu ennen oli. Nyt siin rakennuksessa taitaa olla joku hostelli-systeemi.


Täs taas mentii vähän jo ohi. Se koulu-rakennus on toi valkonen, mikä vähän näkyy tosta bussin ikkunan karmin takaa. Ehkä huomen voisin ottaa kuvan ihan jopa siitä itse koulusta...

maanantai 26. syyskuuta 2011

11.32

perillä

Halusin vaan tulla sanomaan, että oon nyt turvallisesti päässyt tänne mun uuteen kotiini.:)

Eilen mä olin saada hermoromahduksen kun olin mun tavaroitani pakkaamassa ja oli sit pakko lähteä pienelle happihyppelylle välillä. Mun happihyppelyni venyi kaverin äidille saakka ja siellä mä vihdoin vähän rauhotuin viinilasi kädessä. Eilinen oli muutenkin ihan kamala päivä! Olin vaan ihan hermona koko ajan, enkä pystyny mihinkää keskittymään.

Aamulla mä olin jo yllättävän rauhallinen kun mä aloitin mun matkani tänne ja lentokentällä olin kuin mikäkin vanha matkamies!:D Vähän oli mutkia matkassa, sillä lennon lähtemis-aika siirtyi koko ajan myöhemmäks ja lähtö-porttikin ehti muuttua. Kaikkien kommellusten jälkeen mä nyt kuitenkin oon onnellisena mutta super väsyneenä perillä.

Musta tuntuu, että tästä tulee ihan hullu seikkailu ja oon siitä aika innoissani! Järjestin mun tavarat jo paikoilleen ja nostin matkalaukunki jo yläkaappiin. Luulen et muuten en ois saanu mielenrauhaa.:D


Susanna

lauantai 24. syyskuuta 2011

"mä haluun nyt ihan vilpittömästi toivottaa sulle hyvää matkaa"

kirjoitettu 18.9.2011

Se mikä on mun elämässä ollut isoa, on ehkä vaan heijastus suuresta muutoksesta jollekin toiselle. Vielä en tiedä, miten isosti mun muutto vaikuttaa. Kehen ja miten. Muuttuuko mun ajatusmaailma, ketä mä ikävöin. En oo enää mun tutussa koulussa, jossa mulle aina annettiin ohjeet ja siellä oli tuttuja ihmisiä mun kanssa. Mä kävin viime viikolla kaverini kanssa moikkaamassa meidän vanhoja kouluhuudeja ja opettajia. Heti tuli niin tutun turvallinen olo. Ympärillä oli taas tuttuja ihmisiä ja mä heitin laukkuni tutulle lattialle ja nostin jalat sohvalle. Siellä mä olin viimeiset neljä vuotta tuntenut olevani kotona. Onneks tässä on ollut kesä vähän loiventamassa tätä muutosta, mutta oli kyllä outoa elokuussa kun mä en enää mennytkään kouluun! Mä menin sinä päivänä töihin.

Mun kaverit on mennyt uusiin kouluihin, jotkut on töissä. Mä en käytännössä oo tehnyt tässä mitään, vaikka välillä on joku ihan täysi työviikko välissä ollutkin. Vähän aikaa sitten mietin että ehkä mä nyt tarvitsen tätä kellumis-aikaa. Hiukan epämääräistä, mutta välttämätöntä. Mä oon vähän hidas sopeutumaan kaikkiin isoihin muutoksiin ja on ehkä ihan hyvä, että oon saanut vähän sulatella tätä uutta vaihetta mun ja meidän elämässä.




Mä en ois ikinä voinut lähteä keväällä, mä rakastan liikaa kesää. Kesäisin tuppaa tapahtumaan kaikkia maagisia asioita. Kesällä täällä kaikki on mahdollista, enkä mä halunnut hukata sitä tsäänssiä. Mun tähän kesään kuului melkeimpä ainoastaan duunia, mutta sekin on ollut mulle super hyvä kokemus. Työ-kesän jälkeen oon ehkä hieman itsenäisempi, vastuullisempi ja kohteliaampi. Ehkä oon vähän valmiimpi lähtemään kuin neljä kuukautta sitten. Ja mulla on (oli:/) sitä paitsi ehkä maailman parhaita duunikavereita!

Keväällä mulle tuli yllättävältä taholta puhelu, joka piti sisällään muun muassa otsikossa olevan lauseen. Se keskustelu tuli mun mieleen pitkästä aikaa kun kuuntelin musiikkia Jos rakastat -leffasta. Jos tä nyt kellekään mitään sanoo, tuskin.

"Kaupunki on täynnä muistoja. En tahdo niitä nyt kohdata"

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

APUA.

Hassua, että mä oon oikeasti tekemässä tän. Nyt tä on oikeasti tapahtumassa. Mä oon unelmoinu tästä niin kauan ja nyt se on vihdoinkin viikon päässä. Ei mulla oikeastaan oo ees mitään sanottavaa. Tutkisin vähän mun muistitikkujen sisällään pitämiä salaisuuksia ja tällaisia sieltä tuli vastaan. Var så god:

torstai 8. syyskuuta 2011

pelko

Päiviä laskiessa ei ehdi oikein keskittyä mihinkään, mutta en kyllä tiedä, mihin mä keskittyisinkään täällä. Kaikki tuntuu turhalta, koska mähän en kohta enää ole täällä. Vähän kuin olisin kuolemansairas. Mutta en todellakaan, päinvastoin. Kaupungilla kiertelyssä ei ole mieltä, koska mä en tarvitse Suomessa ollessa enää mitään uutta. Enkä mä haluaisi hirveästi ostella jätskejä tai käydä kahvilla, koska silloin se raha on jo käytetty, kun mä pääsen Espanjaan ja haluan mä sielläkin tehdä asioita.

Kaikki sanoo, että olen varmaan innoissani. Olen mä, super innoissani, mutta samalla mua pelottaa ihan sikana. Tai ei ehkä pelota pelota, mutta you get the point. Mä odotan sitä, että voi taas käyttää sortseja, sitä että aurinko paistaa, eikä tarvii ulos mennessä miettiä, että meneekö mun kengät satteessa pilalle. Ne jutut merkitsee mulle ihan tosi paljon. Näitä elämän tärkeitä asioita.;) Mutta vaikka mä Málagassa oon kuukauden aiemmin asustellutkin, on se kuitenkin vielä melko tuntematon paikka mulle, eikä mulla ole edes yhtään oman ikäistä kaveria siellä. Oon vähän hermoillutkin sitä, että tutustunko mä siellä kehenkään, mutta miksi en tutustuisi. Ja näin sisäinen pieni ääneni on taas hiljennetty!


 
Mä myös mietin, että mikä merkitys niillä asioilla on, mitä nyt teen ennen mun lähtöä. Ja niillä ihmisillä, joita mä tapaan. Ei ne välttämättä kuulu mun elämään enää kun mä oon jo lähtenyt tai sitten kun mä tuun takaisin.

Mulla on pyöriny mielessä yks juttu, mikä mulle kerran sanottiin, kun olin yksin lähdössä viettämään juhannusta viiden pariskunnan kanssa. "Kun sä oikeesti rakastut, ne on kaikki muut jo eronneet." Mä tiedän, että se on totta, mulla on ihan oma aika sille ja se on kyllä tulossa. Niin kuin niiden muidenkin ajat. Tähän on vaan nuoruutta.


Mietin jo vähän sitäkin, että mihin jatkan matkaa Espanjan jälkeen. Mä olin mun lukio-luokan kanssa Lissabonissa puolitoista vuotta sitten ja rakastuin head over heels siihen kaupunkiin. Musta se oli niin kaunis kaupunki! Ja jotenkin pieni kylä isossa kaupungissa. Kuulostaa ehkä vähän tyhmältä, sillä mehän oltiin siellä vaan viis päivää, mitä siinä ajassa nyt näkee. Mutta on mun kokemuksessa kuitenkin joku totuuden jyvänen pakko olla. Mainion aasin sillan kautta siis siihen seikkaan, että haluaisin tulevaissudessa mahdollisesti opiskella siellä. Selailin jo Lissabonin yliopiston nettisivujakin ja vaikuttaa kyllä niin kivalta ainakin näin ensi näkemältä! Äiti ei tykännyt mun ideasta lähteä ihan vieraaseen paikkaan ilman yhden yhtä kontaktia. Mutta kyllä se äityliinikin vielä ajatukseen ehtii tottua.

Kuvat taas from weheartit.

torstai 1. syyskuuta 2011

summer wine

Tänään mä vihdoin ja viimein ostin mun lennon! Aiemmasta aikataulusta poiketen lähdenkin jo sunnuntaina 25. syyskuuta, siis kaksi kokonaista päivää ennen kuin olin suunnitellut! Koko hässäkkä alkoi oikeasti tuntua ehkä jo vähän liiankin todelliselta, mutta pakko se oli jossain vaiheessa tehdä. Nyt se sitten on tehty ja mä olen todella lähdössä. Tein kyllä ihan pikkuisen mokan lippua varatessani, sillä lentolipussani lukee tällä hetkellä nimeni edessä "Mr.". Mitäs pienistä, huomenna soitan Air Finlandian asiakaspalveluun kyselläkseni, että pääsenkö mä nyt lentämään lipullani. Vaikuttaa oudolta, jos se ei olisikaan mahdollista! Mutta näitähän sattuu.


Kuva on mun ensimmäiseltä Málaga-reissultani vuodelta 2009. Oltiin muistaakseni  mun ensimmäisenä iltanani tyyppien kanssa rannalla.

Mun lennon parin päivän aikaistummisen takia mun on samalla vähän myös siirrettävä mun parhaiden kavereiden kanssa suunnittelemiani lounastreffejä nykyisen lähtö-viikon lauantaina. Musta tuntuu, että syömisen jälkeen voitaisiin suunnata johonkin vähän vielä tanssimaan ja luulen, että seuraavana aamuna kentälle lähtö ei olisi kovinkaan miellyttävää.

Mutta asiasta kukkaruukkuun! Lennon varaamisen jälkeen lähdin ostamaan viiniä ja takaisin kotiin ajaessani molemmat mun kahdesta viinipullosta lensi takapenkiltä lattialle ja meni rikki! Siis ne kaikki viinit levisivät sinne takapenkin lattialle ja tällä hetkellä autossa leijaileekin kiva punaviinin tuoksu. Äiti kiittää. Niitä kivoja punaviinejä siivotessani olisin toivonut, että mulla ois ollut pilli messissä, sillä se lattia oikeasti ui siinä viinissä. Olisin voinut juoda sen sieltä sen sijaan, että nyt mulla meni 11 euroa ihan hukkaan. Äiti ei ollut kovinkaan hyvällä tuulella tästä mun onnettomuudestani kuultuaan, mutta meidän iskä vaan ihmetteli että mitä mun päässä oli oikein liikkunut, kun olin laittanut ne pullot yksinään takapenkille ja tuli vielä siivoomaan mun kanssa. Jee, hyvä isi! 

Tämäkin kuva on samaa sarjaa ensimmäisen kanssa, Oltiin lähdössä leffaan ja sudin nassuani edustuskuntoon ikkunani edessä terassilla.

Mutta kyl mua itseänikin ärsytti tämä mun viini-juttu. Olen ihan sairaan kiukkunen niille pulloille, olisivat pitäneet mutkissa lujempaa kiinni! Mussahan ei luonnollisesti ole mitään vikaa... Auton sanomalehdillä vuoraamisen jälkeen lähdin vähän tuulettamaan ajatuksiani kaverin luo, mutta enpä kyllä tiedä, paljonko sekään tilanteeseen auttoi. Puolet mun suusta tulleista sanoista oli kirosanoja, eikä äänenvoimakkuus välttämättä ollut niin matalalla. Pyydän kaverin naapureilta sekä kissa- paralta mitä nöyrimmin anteeksi. Kaverini yksinkertaisesti vain kuuluu parhaana ystävänä kestää mun ajoittaiset tunteidenpurkaukseni! Häneltä en anteeksi purkaustani pyydä.;)

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt voin mennä rauhassa nukkumaan, kun olen vähän vielä purkanut tänne tätä mun ärsytystäni. Buenas noches a todos.

xxxx S

lauantai 27. elokuuta 2011

31

"Tuulimyllyjä vastaan
täällä taistellaan
Viima hiuksissa viipyy
hetken vaan
Toiset nuorena nukkuu
joskus se pelko uniin kulkeutuu
Sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä
Sinä vain, sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa
Sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut tuntemaan
että mä kelpaan
Kun pyryttää  ja pajutkin taipuu
kinosten alle hautautuu
Täytyy olla lujasta luusta
että selviytyy
Hangen alla paine kasvaa
Kestänkö sen mitä vaaditaan
Rakas, onneks sä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain
saat mut taistelemaan
tuulimyllyjä vastaan

Sinä vain, sinä vain
saat mut nousemaan
läpi hangen ja roudan"


Stellan kaunis Häävalssi on soinut mun päässä jo useita päiviä, enkä mä ollenkaan osaa sanoa, mistä se voisi johtua. Rakastuin tähän kappaleeseen jo pari vuotta sitten ja edelleen tykkään siitä kyllä tosi paljon. Mutta nyt nä sanat ei vaan tunnu lähtevän mun päästäni pois.

 Ehkä se johtuu tästä lähtemisestä. 31 päivää jäljellä ja mä oon samalla innoissani, mutta samalla jotenkin hämmentävän surullinen. En silti yhtään kadu mun päätöstä lähteä, en ole koskaan katunut. Se vaan on niin, että 31 ja sitten mä vaan vaihdan paikkaa. Mulla näköjään nyt paljon biiseistä tulee helposti tällasia juttuja, mistä haluan postata, mutta kiva kai sekin.

       
      XX Susanna

keskiviikko 24. elokuuta 2011

el español

En usko, että espanjan kielen puhuminen tulee olemaan mulle suurikaan ongelma. Rohkeus siihen täytyy vain etsiä jostain. Mun historiani kielen kanssa on siis sellainen, että yläasteen kahdeksannella luokalla aloitin espanjan opiskelun ja jatkoin sitä yläasteen loppuun saakka. Lukioon yläasteelta siirtyessäni en päässyt espanjaa heti opiskelemaan, sillä pienessä lukiossani oli super huono valikoima ylimääräisiä kieliä. Ranskan ryhmä aloitti joka toinen vuosi ja espanjan vastaavasti niinä toisina vuosina. Kun aloitin opiskeluni, oli ranskan vuoro. Edellis vuonna aloittaneen ryhmän tunnit menivät päällekkäin jonkun oman tuntini kanssa ja espanjan opiskeluni katkesi vuodeksi. Korvikkeena aloitin ranskan opiskelun, mutta eihän se tietenkään sama asia ollut, ja vaihdoinkin innoissani espanjaan, kun se seuraavana vuonna oli mahdollista.



Mun suhtautumiseni espanjan kieleen on sieltä kahdeksannen luokan ekalta espanjan tunnilta saakka ollut todella intohimoista ja se on ollut ainoa aine, jossa olen edes jotenkin loistanut. Tietysti sen takia, että olin siitä todella kiinnostunut ja halusin oikeasti oppia, toisin kuin toiset tunneille lähinnä hengailemaan tulleet tyypit. Opettelin verbien taivutukset oikeasti ulkoa ja osaan luultavasti vieläkin luetella kaikki ne yläasteen aikana päähäni pänttämät verbi-listat.

Kaksi vuotta sitten toteutin yhden mun unelmistani ja vietin Espanjassa kesästäni neljä viikkoa nauttien maasta ja kielen ympäröimänä olemisesta. Kävin viikon ajan myös kielikoulua, jonka opettajakin huomasi innostukseni kieltä kohtaan, jee. Rakastuin maahan ja viimeisinä iltoina, kun katselin tuikkivien valojen merta illalla huoneeni ikkunasta, tiesin, että tänne minun on vielä palattava. Ja sen unelman olen kahden vuoden odottelun jälkeen nyt vihdoinkin toteuttamassa!



Tähän mennessä en ole vielä tutustunut ihmiseen, joka kanssani tämän saman rakkauden espanjan kieltä kohtaan jakaisi, joten hyvin alkanut espanjan-ryhmä lopulta kuihtui kasaan parin vuoden jälkeen ja viimeisen vuoden ennen kirjoituksia olinkin melko omillani. Löysin kuitenkin työväenopiston esitteestä espanjan kielen ryhmän, joka soveltui paremmin kuin hyvin omiin tarpeisiini ja lopputsemppauksen kirjoituksiin sainkin sitten sieltä. Opettaja oli tähän astinen lempparini kaikista espanjan opettajista, vaikka yläasteen pirteä opettaja hyvänä kakkosena tuleekin. Opettaja oli alkuperäisin kotoisin Etelä-Amerikasta ja puhe oli aivan toista kuin suomalaisten opettajien tunneilla. Se, että opettajan omat suomenkielen taidot eivät olleet aivan täydelliset ja hänkin kysyi välillä sanoja oppilaitaan, madalsi huomattavasti kynnystä käyttää espanjan kieltä tunneilla, ja siitä mä kyllä tykkäsin! Välillä musta kyllä tuntui, että yksi tunti viikossa on liian vähän, mutta itsenäinen välillä päivittäinenkin opiskelu auttoi kyllä kirjoituksiin valmistautuessa.

Kun kirjoitukset tuli, olin itsenäisesti tehnyt muutamia kuunteluita ja lainaillut koululta vanhoja vihkoja ja tehnyt niitä. Luulen myös, että mun sananvarasto oli vähän laajempi, kuin muilla vähän yli neljä kurssia käyneillä kirjoittajilla ja sen mä luulen johtuvan juuri tuosta mun kuukaudestani Espanjassa noin puoltoista vuotta ennen kirjoituksia, sillä siellä kyllä tarttui paljon uusia sanoja, vaikken hirveästi espanjaa silloin uskaltanutkaan puhua.



Tällä hetkellä mun tilanne kielen kanssa on se, että vähän (siis todella vähän!) olen lueskellut kielioppia ja katsellut välillä Naapureina Madridissa -sarjaa telkkarista, plus kuunnellut tuttuun tapaan espanjan kielistä musiikkia ihan levy-muodossa, ladattuna kännykästä ja kanssa youtubesta. Tällä hetkellä mun lempparibiisi, Danza kuduro komppaa hyvin myös tätä! Oon myös ostanut uuden pikkuisen sanakirjan mukaan otettavaksi, vaikkei sillä nyt tällä hetkellä mitää vaikutusta mun espanjan kieleen olisikaan. Kyllä espanjan kieli kuuluu osana mun jokapäiväistä elämää koko ajan, pohdin jonkun verbin taivutusta kun ajan töihin tai ajattelen espanjaksi kun käyn kaupassa. Ei tämä kieli mun päästä pois kyllä pääse! Virallisesti alan sitten taas opiskella espanjaa Espanjaan päästyäni, nyt olisi aika (kurssin maksamaan lupautuneen) äidin kanssa enemmän tutkia sitä kurssitarjontaa ja valita niistä joku. Tulevana keväänä olen päättänyt kirjoittaa espanjan uudestaan Málagassa suomalaisessa koulussa, kun olen sitä ensin huimasti tietenkin lisää oppinut. Siitä oon varma ettei mun ja espanjan tiet eroa kyllä ikinä.

Huhuu, tästä tuli nyt paaaljon pidempi postaus kuin suunnittelin kaks tuntia sitten kun aloin kirjoittamaan vaan pientä merkintää tästä.

Kuvat weheartit.com

maanantai 22. elokuuta 2011

sydän huutamaan jää joka hetkeen

Kaikki kysyy että tuunko mä jouluksi kotiin. Kun mä en tiedä.




Mulla on soinut tä tänään päässä ja koneeltakin repeatilla monta, monta kertaa. Samat asiat vaan kiertää kehää mun ajatuksissa. Tänään oli mun viimeinen yhteinen duunipäivä mun lemppari porukan kanssa. Lähtö on vaan koko ajan lähenemässä.

Mä haluan nyt vaan kerätä ihan sikana kaikkia muistoja Turusta ja kavereista ja perheestä, ihan tavallisista asioista. Eilen katottiin kaverin ja siskon kanssa ihana Elokuu. Leffan jälkeen poljin vielä aika pitkälle saattamaan kaveria kotiin. Tällasia asioita mä haluan muistaa. Kun mä poljin yksin takaisin, oli ihan pilvistä ja pimeää. Kesä on mennyt ohi ihan hujauksessa. Tai no ei hujauksessa, mutta vähän huomaamaton se on ollut, kun oon tehnyt duunia koko kesän. Ja kohta mä oon jo muualla.

tiistai 9. elokuuta 2011

My Year

Tästä alkaa mun Espanja-päiväkirja. Lähtö lähenee, ja nyt siihen on enää noin kuusi viikkoa! Olen ihan super kyllästyvää sorttia, mutta toivon, että jaksan tätä perheelle ja kavereille kirjoittaa, jotta he mun matkaani Espanjassa voivat tätä kautta sitten seurata.

Olen lähdössä siis Espanjaan sukulaisteni taloon asumaan ja lasten kanssa arjessa auttamaan. Tarkoituksenani on myös espanjan kieltä lisää samalla opiskella. Tämä kaikki on ollut suurin unelmani jo pitkän, pitkän aikaa ja olenkin nyt aivan innoissani kun vihdoin pääsen toteuttamaan sen!

Vaikka innoissani olenkin, mua jännittää ihan vietävästi! Mun päässä pyörii lukemattomia kysymyksiä siitä, saanko kavereita, viitsinkö jatkaa mun lenkkeilyni, miten mä sopeudun uuteen kulttuuriin ja milloin tulen takaisin Suomeen. Millaista mun elämä siellä tulee olemaan jännittää mua, muutunko mä itse ja miten käy mun kavereiden ja tuttujen täällä kotona, luulen että kaikki kuitenkin ihmisinä suuntaan tai toiseen kasvetaan. Mihinkään näistä monista kysymyksitä mä en voi vastausta saada ennen kuin todella olen keskellä sitä kaikkea, mikä mua tulevassa vuodessa (tai minkä ajan siellä ikinä vietänkin) odottaa.

Jos tänne joku nyt eksyy, niin tervetuloa matkaan!

Näitä mun ajatuksia koitan tänne vähän ennen lähtöäkin päivitellä, mutta kunnolla sitten siellä mun uudessa kodissani!

-Susanna

Lukijat